Heli tokovastaava

29.02.2024

Olen Heli Roimola, johtokunnan jäsen ja tokotoimikunnan pj. 

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni keväällä 2015 ja hankin ensimmäisen oman koirani, lapinporokoira uros Rosmon. Rosmon kanssa aloitettiin Simonkadun yleisestä koirakoulusta ja pentukurssista ja sille tielle jäätiin. Rosmon kanssa ollaan kokeiltu lajeja laidasta laitaan ja harrastettu monenlaista. Pääasiassa tokoa, agilityä ja pelastuskoiratoimintaa. Rosmon kaveriksi tuli vuonna 2019 australianpaimenkoira narttu Wimma jonka päälajeiksi valikoitui toko ja pelastuskoiratoiminta. Tällä hetkellä hierotaan Wimman kanssa tokon voittajaluokkaa koekuntoon. Olen myös kouluttanut seuran riveissä arkitottelevaisuutta, pentukursseja ja tokoa. Seuratoiminta on tuonut elämääni samanhenkisiä ystäviä ja monia uusia tuttavuuksia. Tulkaa siis rohkeasti moikkaamaan ja kertomaan ideoita toiminnan kehittämiseen :)