RALLY-TOKO

Mitä on rally-toko?

Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa koko suorituksen ajan. Laji sopii myös mainiosti yhteistyön ja kontaktin parantamiseen, iloiseen temppujen opettamiseen ja aktivointiin. Sitä on helppo harjoitella itsekseen myös kotona ja lenkkien ohessa.

Rally-tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkyltistä. Kylttejä on radalla 10–20 kpl 3-5 metrin välein. Koirakko etenee radalla perusseuraamisessa ja suorittaa kullakin kyltillä siinä määrätyn tehtävän. Tehtävät ovat esimerkiksi erilaisia suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä, peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja ja niiden vaihtoja. Radalla voi olla myös hyppy tai putki sekä nami- tai leluhoukutus. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä.

Rally-tokossa on neljä luokkaa: alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) ja mestariluokka (MES). Näistä alokasluokka suoritetaan taluttimessa ja muissa luokissa koira suorittaa radan vapaana. Koirakon saavutettua luokassaan kolme vähintään 70 pisteen hyväksyttyä tulosta, on sen siirryttävä seuraavaan tasoluokkaan. Kolmesta hyväksytystä tuloksesta luokassaan koirakolle myönnetään koulutustunnus RTK1-4. Hyväksytty tulos on vähintään 70 pistettä maksimipisteiden ollessa kaikissa luokissa 100 p.

Rally-toko virallistui Suomessa 1.5.2014.

Lähde: http://www.rally-toko.fi/sivusto/rally-toko/

Yhdistyksessämme harjoittelee useampia rally-toko ryhmiä. Jos rally-toko kiinnostaa niin ota yhteyttä laijvastaavaan.


Kyllikki Riisiö
akriisio@gmail.com